Maila Mehtälä Luku 1 Lääkärillä oli valkoinen takki ja harmaa tukka. Hän kyseli ikääni. - Kohta kymmenen, vastasin ujosti. Mies alkoi tutkia korviani. Kotona olin kuullut, että korvani pitäisi puhkaista. Äiti oli sanonut, ei tarvitse pelätä. Hoitohuoneessa ympärilläni oli monia kirkkaita lamppuja. Varottamatta tämä kiltiksi sanottu setä tuuppasi naamalleni yököttävän maskin. Tunsin kitkerän hajun ja humahdin valtaisaan maailmanpyörään. siinä vaunut olivat maapalloja suuressa kehässä. Tiesin, yksi noista loistavista palloista tulisi räjähtämään. Ja että tuhoon tuomittu maapallo olisin minä itse. Synkin mielin lähdin kulkemaan äidin perään Hämeenpuiston itäistä laitaa kohti Amuria, kohti kotia. Äiti selitti, että minuutti oli vain nukutettu hetkeksi eetterillä. Nyt korvat paranisivat. Äiti käännähti huutaen – Tules nyt, iso tyttö! Lakkaa laahustamasta. Vetisissä silmissäni kirjak...
Kuulostaa mielenkiintoiselle!
VastaaPoista